Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt 320.000 € valtakunnallisen puupuhallinakatemian toimintaan. Akatemia on aluksi kaksivuotinen 2026-2027, mutta pyrimme saamaan toiminnasta pysyvää.
Puupuhallinakatemian tarkoituksena on tukea innokkaita ja lahjakkaita nuoria (12-20 vuotiaat) puupuhaltajia sekä heidän opettajiaan. Tarjoamme nuorille lahjakkuuksille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa sellaista korkeatasoista lisäkoulutusta, joka täydentää ja tukee heidän omissa musiikkiopistoissaan tehtävää viikoittaista työtä.
Toivomme mukaan oppilaita kaikkialta Suomesta. Oppilaat valitaan tulevana syksynä, ja toiminta alkaa tammikuussa 2026. Järjestämme Helsingissä live-koesoiton loka-marraskuussa, mutta hakea voi myös videolla. Teemme hakemisen niin helpoksi, ettei kenenkään hakeminen jäisi siitä kiinni. Oman soitonopettajan suositus on aina edellytys mukaan pääsemiseen. Tarkemmat hakuohjeet julkaistaan elokuussa 2025.
Oppilasmäärä tulee olemaan n. 26 jakautuen seuraavasti: huilu 8, oboe 6, klarinetti 8, fagotti 4.
Järjestämme vuoden aikana kuusi opetusperiodia alueellisissa keskuksissa eri puolilla Suomea. Keväällä on kolme opetusviikonloppua, syksyllä kaksi viikonloppua, ja lisäksi Crusell-viikko heinäkuussa Uudessakaupungissa. Jokainen saa henkilökohtaista opetusta, lisäksi on ryhmätunteja ja yhteissoittoa. Panostamme erityisesti yhdessä tekemiseen ja hyvään yhteishenkeen. Opetusperiodeilla on mukana kaikki soittimet ja oppilaat, joten jokainen opetusviikonloppu on todellinen puupuhallintapahtuma!
Oppilaan tulee sitoutua toimintaan ja osallistua kaikille opetusperiodeille. Näin saamme parhaan hyödyn sekä oppilaalle että koko ryhmälle.
Jokaisessa soittimessa on ryhmä opettajia, jotka vuorottelevat periodeittain. Oppilaat saavat tästä mukavaa vaihtelua ja uusia ideoita. Mukana on aina myös pianisti. Pyrimme toimimaan hyvässä yhteistyössä oppilaan oman soitonopettajan kanssa.
Puupuhallinakatemia on tarkoitettu muille kuin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelijoille. Toivomme mukaan erityisesti nuoria soittajia Etelä-Suomen ulkopuolelta.
Varsinaisen akatemiatoiminnan lisäksi kokoontuu tsemppiryhmä kaksi kertaa vuodessa. Tämä on suunnattu hieman nuoremmille ja valmistaa varsinaiseen akatemiatoimintaan. Tsemppiryhmän opetus on ilmaista, osallistujat maksavat muut kulunsa itse.
Puupuhallinakatemia pähkinänkuoressa:
- 26 oppilasta 12-20 v : huilu 8, oboe 6, klarinetti 8, fagotti 4.
- Ei osallistumismaksua. Akatemia tarjoaa opetuksen, majoituksen ja ruokailut. Oppilaat maksavat matkakulut.
- Hankkeen koordinaattorit: Petri Alanko ja Harri Mäki
Opettajat:
- Huilu: Petri Alanko, Hanna Juutilainen, Annaleena Jämsä, Kaisa Kortelainen, Niamh McKenna
- Oboe: Anni Haapaniemi, Sanna Niemikunnas, Veera Pesu, Takuya Takashima
- Klarinetti: Asko Heiskanen, Harri Mäki, Nora Niskanen, Niina Selin, Christoffer Sundqvist
- Fagotti: Jaakko Luoma, Jussi Särkkä, Otto Virtanen
Aikataulut:
- Syksy 2025: valmistelua ja oppilasvalinnat.
- 2026 ja 2027: kuusi opetusperiodia vuodessa. Viisi viikonloppua alueellisissa keskuksissa eri puolilla Suomea sekä Uudenkaupungin Crusell-viikko heinäkuussa.
- Tarkempaa tietoa tulevasta toiminnasta uusilla nettisivuilla elokuun lopulla.
Lisätiedot: Petri Alanko p. 050 5769876, Harri Mäki p. 040 7104324
Lue lisää Suomen kulttuurirahaston sivuilta.